Etusivu > Hasselpähkinä
Hasselpähkinä
Pieni mutta täyttävä
Hasselpähkinät sisältävät runsaasti proteiinia ja tyydyttymättömiä rasvoja, joten ne pitävät pitkään kylläisenä ja edistävät myös terveyttä. Kun hasselpähkinöiden syömisen kerran aloittaa, niihin tulee helposti himo! Hasselpähkinöitä myydään niin kuorellisena kuin kuorettomana, sekä kokonaisina että paloteltuina. Parhaimmillaan hasselpähkinät ovat kevyesti paahdettuina.
Hasselpähkinäöljyä on käytetty ennen vanhaan koliikin hoitoon ja yskänlääkkeenä.
Nykyisin neljäsosa maailman hasselpähkinöistä menee Nutellan valmistukseen.
Hasselpähkinöistä voi itse valmistaa esimerkiksi hasselpähkinälevitettä ja niitä voi hyödyntää monella eri tapaa leivonnassa sekä erilaisissa suklaaherkuissa.

Vahvaoksainen pensas
Hasselpähkinä on kotoisin Euroopan ja Aasian länsiosien lauhkeasta ilmastosta, missä sitä edelleenkin viljellään eniten. Aromaattiset ja hieman paahteiset pähkinät kasvavat pensaissa. Pähkinöiden lisäksi pähkinäpensaasta saadaan myös puuta, jota käytetään korien ja aitojen materiaalina.
Korjataan syksyllä
Kasvaa Pohjolassa luonnonvaraisena
Yhtä hyvää kuin karkki

Hasselpähkinät sisältävät runsaasti proteiinia, monityydyttymättömiä rasvahappoja ja muita hyödyllisiä ravintoaineita. Niissä on mm. huomattava määrä foolihappoa, fosforia, magnesiumia, tiamiinia, K-, B- ja etenkin E-vitamiinia, joka on tärkeä antioksidantti. Kourallinen (noin 30g) hasselpähkinöitä riittää kattamaan päivittäisen E-vitamiinitarpeen.
Hasselpähkinät sisältävät pähkinöistä eniten kuitua, mikä auttaa verensokeritasojen sääntelyssä sekä edistää suoliston toimintaa.